Tässä raporttia tämän aamuisesta tila- ja asuntojaostosta. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Kuulimme toimitusjohtaja Seppo Kallion katsauksen Espoon Asunnot Oy:n tilanteesta. Kokouksessa olivat läsnä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouni Mykkänen (kok.) ja varapuheenjohtaja Marjo Matikka (vihr.).
Espoon Asunnoilla on tällä hetkellä noin 15 000 asuntoa. Vuositavoitetta ollaan kasvattamassa Espoon kaupungin asunto-ohjelman mukaisesti 400 asuntoon vuodessa (ollut pitkään 300).
Taloustilanne on vakaa, mutta koska vuokranmäärityksessä liikkumavara on vähäinen, on talousarviossa varauduttu erilliskohteiden myyntiin, jotta saadaan rahoitusta uusien asuntojen rakentamiselle. Vuokranmäärityksessä noudatetaan omakustannusperiaatetta ja tavoitteena on asuntojen kohtuuhintaisuus.
Eniten kysyntää on asunnoille Suur-leppävaarassa. Suurin hakijaryhmä on alle 25-vuotiaat nuoret ja mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään, sitä vähemmän tulee hakemuksia. Vieraskielisten osuus on 27,1%, edellisen vuoden alussa luku oli 26,4%. Erityisiä paineita tulee luomaan voimakkaasti kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä, joka tulee näkymään oleskeluluvan saaneiden tarpeena löytää asunto.
Tämän vuoden tuotantoa viivyttäneet mm. kaavoituksen ja kunnallistekniikan rakentamisen hitaus, liito-oravat ja rakennusvalvonta. Rakennusvalvonnan kanssa on käyty asioita läpi, jotta päästäisiin sujuvampaan rakentamiseen.
Maan hallituksen linjaukset tulevat vaikuttamaan ARA-tuotannon ehtoihin. Huoli on, että ehdot tehdään sellaisiksi, ettei rakentaminen ARA-tuella ole enää järkevää (mm. seitsemän vuoden määräaika asumiseen). Näitä seurataan.
Kohtuuhintaisuutta osoittavat neliövuokrat. Espoon Asuntojen uudessa aseunnossa keskivuokra tyypillisesti alle 13 e/m2. Vastaavassa vapailla markkinoilla 17-18 e/m2. Osin neliövuokraan vaikuttaa tosin asunnon koko. Vapailla markkinoilla on enemmän tarjontaa pienistä asunnoista, joissa neliöhinta korkeampi.
Vesimittariasiaa on selvitetty. Taloudellisesta näkökulmasta järjestelmälle ei ole löytynyt perusteita. Ainoastaan halvin tarjous järjestelmästä tulisi 10 vuoden ajanjaksolla kannattavaksi. Mittaroiduissa asunnoissa vedenkulutuksen on mitattu kasvaneen 3,2%. Toinen näkökulma on tietysti se, miten vesimittarit vaikuttavat ihmisten kulutuskäyttäytymiseen nyt ja tulevaisuudessa.
– Viherlaakson koulun ja lukion perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia)
Tästä käytiin tiukka keskustelu, jonka päätteeksi tein seuraavan palautusesityksen, jota varapuheenjohtaja Kirsi Åkerlund (kok.) kannatti ja joka hyväksyttiin yksimielisesti:
”Viherlaakson koulun ja lukion perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että tutkitaan mahdollisuutta laskea kustannusarviota erityisesti tutkimalla päästäänkö tähän purkamalla myös toiseksi vanhin rakennus. Lisäksi tulee selvittää mikä vaikutus tällä olisi hankkeen toteutusaikataululle.”
Hankkeen kustannusarvio hankesuunnitelmassa on 33,2 me ja jaostolle ehdotettiin että enimmäishinnaksi olisi päätetty 30 me.
Kokouksessa kuulimme, että tuon toiseksi vanhimman rakennuksen purkamista ja uudelleen rakentamista on jo selvitetty ja todettu että se tulisi jopa vähän kalliimmaksi. Samoin on riski, että se viivyttäisi hanketta puolella vuodella. Tällaiset asiat on jatkossa syytä tuoda esiin jo päätöksenteon perusteissa, samoin tarkemmat perusteet kustannuksille. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on edellyttänyt tilakustannusten merkittävää alentamista. Kustannuksia on vaikea alentaa puuttumatta käytettävissä oleviin neliöihin.
Käytiin myös keskustelua siitä, että elinkaarimalli on hankala toteutustapa peruskorjauksille, kun niissä voi tulla vastaan yllättäviä riskejä (erityisesti sisäilmaongelmiin liittyviä), jotka urakoitsija sisällyttää tarjoukseensa. Kaupunki joutuu siis maksamaan myös mahdollisesti toteutumattomista riskeistä
Edellytimme, että asia tuodaan seuraavaan jaoston kokoukseen lokakuussa.
– Kirstin koulun ja päiväkodin perusparannuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia)
Tämä hyväksyttiin sillä muutoksella, että kattohinnaksi asetettiin 20 me (hankesuunnitelmassa kustannusarvio 21,76 me).
Sama yleiskeskustelu pätee tähän kuin edelliseenkin kohtaan.
– Tilakeskus-liikelaitoksen esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2016 – 2018 (Kh -asia)
Hyväksyttiin pohjaesityksen mukaan.
– Vuoden 2016 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukilainahakemusten puolto
Hyväksyttiin pohjaesityksen mukaan.
– Haukilahden päiväkodin ja kirjaston korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen
Tämä hyväksyttiin sillä muutoksella, että kattohinnaksi asetettiin 6,7 me (hankesuunnitelmassa kustannusarvio 7,4 me).
Tontti on sen verran vaikeasti rakennettava, että kustannusarviossa pohjarakentamisen osuus on 1,5 me. Rakennus on 2-kerroksinen, hyvin kompakti ja energiatehokas. Keskusteltiin rakennuksen kaarevista muodoista ja kehotettiin varmistamaan, ettei siitä tule turhia riskejä tai lisäkustannuksia.