Tänään kaupunginhallitus päätti Kehä I:n tiesuunnitelmasta sekä Tapiolantien ja Otaniemen välisen yhteyden säilyttämisen selvittämisestä, jätti talousarvion pöydälle ja hyväksyi tukun aloitevastauksia. Alla raporttia, esityslista avattuna löytyy täältä.
– Vuoden 2018 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain Kv-asia)
Talousarvio jätettiin pöydälle ryhmien välisiä neuvotteluja varten. Ne alkavat ensi viikon keskiviikkona.
– Valtuustokysymys talousarvion sukupuolivaikutusten arvioinnista (Kv-asia)
Jaana Wessmanin (vas.) ja 25 muun allekirjoittama valtuustokysymys. Tämä palautettiin uudelleen valmisteltavaksi niin, että kysytään asiasta lausunto tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnalta. Pitäisi olla ihan vakiokäytäntö, että kaupunginhallituksen nimäemiä toimikuntia (tasa-arvon lisäksi monikulttuurisuustoimikunta) ja neuvostoja (vanhus- ja vammais-) sekä nuorisovaltuustoa kuullaan niitä koskevissa tai niiden toimialaan liittyvissä asioissa.
– Valtuustokysymys pöytäkirjojen pitämisestä netissä (Pöydälle 23.10.2017)
Jouni Särkijärven (kok) tekemä aiheellinen kysymys, josta käytiin jo viime kokouksessa pitäk keskustelu.
Hämmennystä herätti se, että toisin kuin vastauksessa kerrottiin, Vantaalla pöytäkirjat ovat netissä yli kymmenen vuoden ajalta. Siellä käytäntönä on erottaa henkilötiedot liitteisiin.
Esityksestäni vastaukseen tehtiin seuraava lisäys:
”Sähköisen kokouskäytäntöjen ja -järjestelmien kehittäminen on keskeinen osa kaupungin operatiivisen ICT-toiminnan kehittämistä ja tärkeä keino lisätä kaupungin päätöksenteon avoimuutta. Kevään aikana selvitetään eri vaihtoehdot, aikataulu ja kustannukset uuteen toimintatapaan tai järjestelmään siirtymiseksi. Selvityksessä huomioidaan luottamushenkilöiden vaivaton pääsy päätösasiakirjoihin sekä pöytäkirjojen mahdollisimman laaja julkisuus. Selvitys tuodaan kaupunginhallitukseen toukokuun loppuun mennessä.”
Esittelijä täydensi vastausta seuraavasti:
”Uuden päätöksentekojärjestelmän hankkimiseksi on tarkoitus käynnistää markkinaselvitys ensi vuonna ja järjestää kilpailutus vuonna 2019. Kilpailutuksessa tärkeä osa vaatimusmäärittelyä on avoimuuden edistäminen yksityisyyden suojaa vaarantamatta. Päätöksentekojärjestelmän tulee olla käyttäjälähtöinen ja -ystävällinen sekä kuntalaisille että luottamushenkilöille ja valmistelijoille.”
– Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali (Kv-asia)
Valtuusto pääsee äänestämään.
– Valtuustoaloite viherkattosuunnitelman laatimisesta Espooseen (Kv-asia)
Risto Nevanlinnan (vihr) ja 35 muun allekirjoittama aloite viherkattosuunnitelman laatimisesta Espooseen.
Vastaus oli varsin ylimalkainen. Esittelijä kirjoitti sen uusiksi kehotuksestamme. Sen mukaan kaupunkisuunnittelukeskuksen on tarkoitus käynnistää yhdessä rakennusvalvonnan ja tilapalveluiden kanssa viherkattoihin liittyvä selvitys. Selvityksessä tutkitaan, millä tavalla viherkattojen rakentamista voidaan edistää siten, että se on taloudellisesti ja muut näkökohdat huomioon ottaen toimivaa ja toteuttamiskelpoista. Selvitys viedään sen valmistuttua kaupunkisuunnittelulautakunnan ja rakennuslautakunnan käsittelyyn.
Hyvä näin.
– Valtuustokysymys Espoon teatteritalon valmistelusta ja nykytilanteesta (Kv-asia)
Hyväksyttiin vastaus esityksen mukaisesti. Valtuustossa varmasti keskustellaan teatterin paikasta.
– Viherlaakson koulun ja lukion perusparannuksen ja laajennuksen, tarkistetun hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia)
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Lausunnon antaminen tiesuunnitelmasta Kehä I välillä Kalevalantie – Turunväylä (VT 1), Espoo (Pöydälle 2.10.2017 ja 23.10.2017)
Tämä oli päivän tärkein päätös. Hyvässä yhteistyössä puheenjohtaja Markku Markkulan kanssa muotoilimme muutaman muutoksen lausuntoon:
Maarinsolmun osalta korostettiin, että Maarinsolmun eritasoliittymä ja Hagalundinkallion tunneli on suunniteltava yhtenä kokonaisuutena. Ja että Maarinsolmun osalta suunnitelmaan otetaan kantaa vasta Hagalundinkallion tunnelia koskevien suunnitelmien yhteydessä.
Hulevesistä tehtiin seuraava lisäys ympäristökeskuksen lausunnon mukaisesti:
Espoon kaupunki on laatimassa Maarinsolmun asemakaavaa, jossa kiinnitetään erityistä huomiota merivesi- ja hulevesikysymyksiin. Suunniteltujen hulevesijärjestelmien mitoitus tulee laskea niin, että järjestelmän kapasiteetti riittää kattamaan yllättävätkin tilanteet kuten voimakkaat rankkasateet tai samanaikaisen meri- ja hulevesitulvan. Hulevesien hallintaselvitys tulisi päivittää vastaamaan uusia maankäyttösuunnitelmia, jotta suunnitelmassa esitettyjen tulvahallintajärjestelmien riittävyys voidaan varmistaa.
Ja vielä nostettiin esiin, että kaupunki varautuu Kalevalantien yleissuunnitelmassa ja asemakaavoituksessa pikaratikkayhteyteen Otaniemestä Pohjois-Tapiolan ja Suurpellon kautta Keraan. Ja samoin tutkitaan pyöräilyn laatureitin sijoittamista Kalevalantien yhteyteen Silkkiniityn sijasta. Ja että näistä saattaa aiheutua muutostarpeita tähän Kehä I:n yleissuunnitelmaan.
Nämä olivat meille tärkeitä lisäyksiä.
Jukka Kilpi (sin) teki palautusesityksen sekä muutosesityksen, jotka raukesivat kannattamattomina.
Tässä yhteydessä käsiteltiin erillisenä asiana Tapiolantien ja Otaniemen välisen yhteyden säilyttämistä (on aiemman kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti katkeamassa). Tästä on tullut paljon asukaspalautetta ja olen tehnyt asian kanssa paljon töitä.
Myös tässä puheenjohtajan kanssa sorvasimme yhdessä seuraavan valmistelukehotuksen, jonka kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti:
Tiesuunnitelman jatkoa ajatellen kaupunginhallitus päättää antaa seuraavan valmistelukehotuksen:
Koska Otaniemen ja Tapiolan välinen ajoneuvoyhteys nykyisen Tapiolantien risteyksen kohdalla on jatkossakin liikenteellisesti välttämätön, niin kaupunginhallitus kehottaa teknisen toimen johtajaa neuvottelemaan liikenneviraston kanssa siitä, että Tapiolantien liikennevalo-ohjattu liittymä voitaisiin säilyttää tilapäisesti myös Keilaniemen tunnelin käyttöönoton jälkeen sekä sen rakentamisen eri vaiheissa. Tilapäisyys voi päättyä, kun tiesuunnitelman mukainen Kehä I:n ylittävä silta tai Hagalundinkallion tunneli on käyttöönotettu.
Tätä neuvottelua ja mahdollisesti tarvittavaa kaupunginhallituskäsittelyä varten on selvittävä Tapiolantie – Otaniemi yhteyden eri vaihtoehtojen hyödyt ja haitat. Selvitystyössä kuullaan asukkaita ja se pitää sisällään etenkin seuraavat asukaspalautteessakin esiin nostetut asiat:
– Yhteyden katkeamisen ja säilyttämisen vaikutukset alueen liikenneyhteyksiin Otaniemen, Keilaniemen ja Tapiolan asukkaiden sekä muiden toimijoiden näkökulmasta
– Yhteyden katkeamisen ja säilyttämisen vaikutukset alueen joukkoliikenneyhteyksiin ja auton käyttöön
– Yhteyden katkeamisen ja säilyttämisen vaikutukset oppilaiden liikkumiseen (sujuvuus, turvallisuus) huomioiden vireillä olevat kouluhankkeet Otaniemessä
– Yhteyden katkeamisen ja säilyttämisen vaikutukset asukkaiden asumisviihtyvyyteen ja terveyteen
– Muut tutkitut ja ehdotetut vaihtoehdot yhteyden säilyttämiseen kuin nykyisen tiesuunnitelman mukainen ramppi+siltayhteys sekä niiden toteutusmahdollisuudet
Neuvottelujen etenemisestä ja selvityksestä raportoidaan kaupunginhallitukselle 18.12. mennessä.
Nyt on virkamiehillä mandaatti neuvotella vielä kerran valtion suuntaan ja selvittää vaihtoehdot päätöksenteon pohjaksi.
– Valtuustokysymyksiin annettavat vastaukset (kuusi kysymystä) (Kv-asia)
Jouni Särkijärvi (kok) vastaukset, joihin hyväksyttiin vastaukset esityksen mukaan. Tapiolantien ja Otaniemen välistä yhteyttä koskevaa vastausta täydennettiin edellä tehdyllä päätöksellä.
– Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Pakankylän kartano, alue 710100, asemakaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Valtuustokysymys kuljetuspalvelujen ongelmista (Kv-asia)
Esittelijä täydensi vastaustaan seuraavasti:
”Henkilökuljetusten virheiden määrä on pienentynyt syksyn aikana. Reklamaatiomäärät ovat vähintään puolittuneet jokaisella palveluntuottajalla. Elokuussa reklamaatioaste oli 4,7 promillea ja lokakuussa 1,7 promillea. Vakavia virheitä ei ole ilmoitettu yhtään. Logistiikka, toimialat ja toimipisteet ovat käyneet ongelmia läpi yhteistyössä palveluntuottajien kanssa, esimerkiksi saattaen luovutettavien lasten prosessin ohjeita on päivitetty. Lisäksi palveluntuottajia on sanktioitu.
Kehittämistoimenpiteiden onnistumista seurataan joulukuussa. Kaupungin kuljetuspalvelua käyttäville lähetetään asiakastyytyväisyyskysely palvelujen toimivuudesta. Samalla kysytään palvelun käyttäjiltä kehittämisajatuksia palvelun laadun parantamisesta.”