Raide-Jokeri jätettiin pöydälle lisätietojen saamista ja ryhmien käsittelyä varten. Päätöksiä tehdään seuraavassa kokouksessa 4.3. Muuten päätettiin kaikki asiat esitysten mukaisesti.
Alla tiivis raportti. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien seuranta II / 2018 (Kv-asia)
Merkittiin seurannat tiedoksi. Kysyin puurakentamisen edistämisestä, kun sen osalta Kestävä Espoo -ohjelman seurannassa todetaan, että asiaa ei edistetä ohjelman toimesta.
Kaupunginjohtaja kertoi, että asia kyllä etenee. EU-rahoitteisen 6Aika-hankkeen puitteissa tehdään kartoitusta potentiaalisista kohteista. Muut kaupungit ovat tässä aktiivisia ja Espoon on syytä olla myös, jos haluaa olla kestävän kehityksen edelläkävijä.
– Valtuustoaloite kasvisruokaan siirtymisestä luottamushenkilöiden kokoustarjoilussa (Kv-asia) (Pöydälle 26.11.2018) (Palautettu 3.12.2018)
Jaana Wessmanin (vas) ja 23 muun allekirjoittama aloite, jossa toivotaan, että Espoossa siirrytään luottamushenkilöiden kokoustarjoiluissa ilmastoystävälliseen kasvisruokaan.
Ehdotin, että kaupunginhallitus olisi linjannut kannakseen, että kokoustarjoiluissa siirrytään kala- ja kasvisruokaan valtuustokyselyyn vastanneiden enemmistön toiveen mukaisesti, mutta tälle ei löytynyt kannatusta. Vastaukseen kirjattiin vai, että myös kalaruoan tarjontaa lisätään.
Valtuustossa sitten äänestetään ja katsotaan, mikä on enemmistön tahto. Harmittaa kyllä nihkeily konkreettisissa ilmastotoimissa. Helsingin valtuuston enemmistö päätti juuri vähentää Helsingin käyttämien liha- ja maitotaloustuotteiden käytön puoleen vuoteen 2025 mennessä Atte Harjanteen (virh) aloitteesta. Siinä on edelläkävijyyttä meille malliksi.
– Ennakkotietoa tilinpäätöksestä 2018 (Kv-asia)
Käytiin läpi taloustilannetta viime vuoden lukujen pohjalta. Kaupungin talous on sinänsä vahvalla pohjalla, mutta tällä hetkellä käyttötalousmenot kasvavat enemmän kuin verotulot vaikka työttömyys vähenee. Nykyinen verotulontasaussysteemi on Espoolle kestämätön. Verotulot tarvitaan oman kaupungin kasvun ja investointien rahoittamiseen.
– Valtuustokysymys Kuntaliiton jäsenyyden hyödyistä ja haitoista (Kv-asia)
Mikko Laakson (kok) ja 24 muun allekirjoittama valtuustokysymys, jossa todetaan, että koska Kuntaliiton jäsenmaksu on suuri (883 202 euroa vuonna 2018), on syytä arvioida tarkasti mitä sen vastineeksi saadaan ja mitä muita mahdollisia vaihtoehtoja Kuntaliiton tuottamien palveluiden hankintaan olisi.
Hyväksyttiin vastaus esityksen mukaan. Tässä kohtaa perusteita Kuntaliitosta eroamiselle ei ole.
– Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali
Kaupunginjohtaja poisti asian listalta.
– Valtuustokysymys kansallisen muistiohjelman 2012 – 2020 Kohti muistiystävällistä Suomea toteuttamisesta Espoossa (Kv-asia)
Olli Lehtosen (sd) ja 27 muun allekirjoittama kysymys, jossa kysytään, miten Espoon kaupunki oman organisaationsa toiminnalla sekä yhteistyössä espoolaisten yhteisöjen, järjestöjen, oppilaitosten ja yritysten kanssa edistää Kansallisen muistiohjelman 2012 – 2020 tavoitteiden toteutumista Espoossa.
Hyvä ja perusteellinen vastaus, joka hyväksyttiin esityksen mukaisena. Kysyttiin Muistisairaan hoitopolku -projektin etenemisestä. Projektin tavoitteena on määritellä toimialarajat ylittävä muistisairaan yksilöllinen hoitopolku sekä kehittää eri toimijoiden välisiä yhteistyömalleja. Saatiin vastaus, että valmistelu etenee viranhaltijoiden laajalla yhteistyöllä ja tuloksia saadaan vielä tämän vuoden aikana.
– Valtuustoaloitteet vammaisten työllistymisen parantamiseksi sekä edistämiseksi (Kv-asia)
samassa kokouksessa samasta asiasta jättivät aloitteet Mia Laiho (kok) ja Kristiina Mustakallio (kok) + 37 allekirjoittajaa sekä Mika-Erik Walls (vas) ja 25 muuta allekirjoittajaa.
Hyväksyttiin vastaus esityksen mukaisena.
– Valtuustoaloite kattavan ja aktivoivan koulutuksen järjestämisestä tyttöjen sukuelinten silpomisen ehkäisemiseksi (Kv-asia)
Henna Kajavan (ps) ja 35 muun allekirjoittama aloite, jossa esitetään että Espoon kaupunki huolehtii siitä, että ammattihenkilöt, jotka ovat tekemisissä sellaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, joissa tyttöjen ympärileikkausta harjoitetaan, saavat käytännönläheiset ja velvoittavat toimintaohjeet tyttöjen ympärileikkausten ehkäisemiseksi.
Vastauksessa kerrotaan, että ennaltaehkäisevää työtä tehdään, toimintaohjeet on tehty ja henkilökuntaa koulutettu tunnistamaan riskitapaukset. Hyväksyttiin vastaus esityksen mukaan.
– Valtuustoaloite espoolaisen köyhyyden poistamiseksi vuoteen 2030 mennessä (Kv-asia)
Tiina Ahlforsin (vas), Inka Silvennoisen (vas) ja 23 allekirjoittama aloite, jossa edellytetään että Espoo selvittää köyhyyden erityispiirteet kaupungissa ja valmistelee toimenpide-ehdotukset espoolaisen köyhyyden poistamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Hyvä ja kattava esitys tämäkin. Tarkempi selvitystyö on tekeillä ja sen yhteydessä esitetään toimenpide-ehdotukset espoolaisen köyhyyden vähentämiseksi. Lapsiperheköyhyyden toimenpideohjelma on jo tehty ja siinä esitetään useita toimenpiteitä lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.
– Lausunto hallinto-oikeudelle kunnallisvalitukseen irtisanomisasiassa
Tämä liittyy Saunalahden rehtorin erottamispäätökseen. Kaupunginhallitus hylkäsi jo asiaa koskevan oikaisuvaatimuksen, mistä on nyt valitettu hallinto-oikeuteen. Hyväksyttiin lausunto esityksen mukaan. Kaupunginhallitus teki asiasta pitkän harkinnan jälkeen perustellun päätöksen ja sen takana pysytään.
– Gräsantulli, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen ja katualueen korvaamista koskevan sopimuksen hyväksyminen, alue 321610, 22. kaupunginosa Olari (Kv-asia)
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa rakentamattomat opetustoimintaa palvelevien rakennusten ja toimistorakennusten korttelialueet asuinkerrostalojen korttelialueeksi ja lähivirkistysalueeksi hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden läheisyydessä. Alue on kunnallisteknisen verkoston piirissä, ja lähellä tulevia Niittykummun ja Matinkylän metroasemia.
Hyväksyttiin keskusteluitta esityksen mukaan.
– Raide-Jokerin kokonaiskustannuksen hyväksyminen
Valtuusto siis päätti kokouksessaan 13.6.2016 Raide-Jokerin toteutuksen kustannuskatoksi 275 me, josta espoon osuus 66 me. Kun kustannusarvio on merkittävästi ylittynyt, tuodaan asia uudelleen valtuuston päätettäväksi.
Koko hankkeen kustannus on noussut 275 me -> 386 me. Espoon osuuuden nousu 66 me -> 92,5 me. Kun verrataan summia vuoden 2015 kustannustasossa, on Espoon osuuden kustannusnousu 17% eli 16 me.
Hankesuunnitelmavaiheessa arvioitiin, että rakentaminen voisi käynnistyä vuonna 2017 ja valmista olisi elokuussa 2021. Nyt arvio on, että rakentaminen voidaan aloittaa kesäkuun alussa 2019 ja valmista olisi kesäkuussa 2024.
Lisäksi varikon suhteen suunnitelma on muuttunut niin, että varikko toteutetaan Roihupeltoon ja Espoo osallistuu sen infran kustannuksiin 7,1 milj. eurolla, mikä on 34% varikon kokonaiskustannuksesta (aiemmassa suunnitelmassa oli 14,9 me hintainen varikko Laajalahteen, joka olisi tullut Espoon maksettavaksi).
Kaupunginhallituksessa käytiin pitkä keskustelu kustannusarvion pitävyydestä, Allianssi-mallin riskeistä, mahdollisista lisäsäästökohteista sekä siitä, voisiko raiteet kuitenkin korvata bussijärjestelmällä.
Nostimme esiin huolen, että raideinvestointi tuo 4% korotuspaineen lipun hintoihin. Ei voi olla niin, että raidejokeri heikentää joukkoliikenteen palvelutasoa tai houkuttelevuutta muualla. Pyydettiin myös lisäselvitystä siitä, mikä selittää suuret operointikustannukset verrattuna nykyiseen bussi-jokeriin. Kysyin myös perusteita linjauksen siirtämiselle Otaniemessä kulkemaan Otaniementien itäpuolella, jolloin tulee lähelle nykyistä asutusta.
Asia jätettiin keskustelun jälkeen pöydälle, jotta esitettyihin kysymyksiin saadaan vastaukset ja ryhmät ehtivät käsitellä asiaa.
Kannatan Raide-Jokerin rakentamista kustannusten noususta huolimatta. Se on tärkeä seudullinen joukkoliikennehanke ja olisi perin onnetonta, jos Espoo nyt yksipuolisesti siitä vetäytyisi. Espoo on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuonna 2030 ja tavoitteeseen pääseminen edellyttää myös liikenteen päästöjen merkittävää laskemista. Sujuvalla joukkoliikenteellä on siinä keskeinen merkitys.
Raide-Jokeria tarvitaan kasvattamaan poikittaisen runkolinjan kapasiteettia. Bussi-Jokerin kapasiteetti ei tule riittäämän, jo nyt vuorot ovat paikoin todella ruuhkaisia. Raide-Jokeri tulee yhdistämään Leppävaaran ja Otaniemi-Keilaniemen työpaikka-alueet tehokkaalla joukkoliikenneyhteydellä. Aikanaan linjaus siirrettiin Tapiolasta Otaniemeen nimenomaan Aalto-yliopiston huokuttelevuuden ja saavutettavuuden lisäämiseksi. Päätös Raide-Jokerista on jos tuonut investointeja reitin varteen ja uutta kaavoitusta on tehty tulevien pysäkeiden ympärille.
Raide-Jokerin vaihtoehdoksi on ehdotettu super-bussia tai metro-bussia. Turku on selvittänyt super-bussivaihtoehtoa oman ratikkapäätöksensä pohjaksi ja päätymässä ratikkaan mm. sen suuremman kapasiteetin takia. Jos nyt lähdettäisiin selvittämään bussivaihtoehtoa, olisi se ihan oma uusi hankkeensa.
Toki on tärkeää perata kustannusten nousun syyt tarkkaan läpi ja pitää huoli, että budjetista pidetään kiinni. On kuitenkin niin, että vääjäämättä suunnittelun tarkentuessa uusia asioita tulee ilmi. Enkä kannata ratikan laatutasosta ja käytettävyydestä karsimista säästöjen nimissä. On myös tärkeää, että Raide-Jokerin operointi tehdään kustannustehokkaimmalla tavalla.
Käymme tämän asian perin pohjin läpi vihreiden valtuustoryhmässä ensi maanantaina 18.2.
– Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kaupungintaloa koskevasta suojeluesityksestä
Pro Espoo ry on tehnyt ELY-keskukselle 12.4.2018 suojeluesityksen Espoon kaupungintalon suojelemisesta rakennusperintölailla. ELY-keskus on antanut kohteelle 24.4.2018 vaarantamiskiellon. ELY-keskus jätti 7.5.2018 suojeluesityksen tutkimatta, mutta ympäristöministeriö palautti asian 11.1.2019 ELY-keskuksen uuteen käsittelyyn.
Hyväksyttiin lausunto esityksen mukaan. Kaupungin näkemys on, että kaupungintalon suojelu ratkaistiin asemakaavalla, joka on lainvoimainen. Kaavassa taloa ei suojeltu. Nyt ELY-keskus joutuu käsittelemään asian vielä kertaalleen. ELY-keskuskin on kuitenkin todennut, että asia on ratkaistu, eikä lähde ymmärtääkseni enää puoltamaan suojelua. Toivottavasti asia saadaan käsiteltyä pikaisesti, jotta Espoon keskuksen kehittämisessä päästään eteenpäin.
Vaikka tein paljon töitä kaupungintalon suojelun puolesta ja kannatin sitä valtuustossa, en näe että näillä valituksilla enää pystytään vaikuttamaan asiaan. Tyydyn siis valtuuston enemmistön päätökseen.
– Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksestä 22.10.2018 § 138 vuokrata 66 omakotitonttia Laaksolahdesta
Hylättiin oikaisuvaatimus esityksen mukaisesti. Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsitteli asian aikanaan perusteellisesti asukkaiden näkemyksäi huomioiden.
– Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Honkaportinrinne – Furuportsbrinken, asemakaavan muutoksesta (alue 613004) koskevasta valituksesta
Hyväksyttiin lausunto esityksen mukaan.
– Lausunnon antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle valituksesta päätöksiä virkoja, toimia ja nimikkeitä koskevista muutoksista
Hyväksyttiin lausunto esityksen mukaan.
– Lausunnon antaminen ympäristöministeriölle Espooseen perustettavista valtion luonnonsuojelualueista
Hyväksyttiin uusien luonnonsuojelualueiden perustamista puoltava lausunto esityksen mukaan. Tämä on hieno asia Espoon luonnolle!
Espoossa suojeltaviin alueisiin kuuluu viisi kohdetta: Vestran soiden, lehtojen ja vanhojen metsien luonnonsuojelualue (Espoon puolella n. 53 ha), Elfvikin metsän luonnonsuojelualue (n. 20 ha), Hällkärrin luonnonsuojelualue (5,7 ha), Tammimäen luonnonsuojelualue (1,8 ha) sekä Tattarinmäen luonnonsuojelualue (2,7 ha).
– Postipuun lastensuojelupalveluiden uudisrakennuksen rakentamisen käynnistäminen
Kysymyksessä on kaksikerroksinen uudisrakennus, johon tulee lastensuojelun ympärivuorokautinen toiminta, vastaanottoperhetoiminta ja omatilapalvelu. Päätettiin käynnistää rakentaminen.
– Vanbronniitty, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen hyväksyminen, alue 330503, 21. kaupunginosa Henttaa (osittain Kv-asia)
Tavoitteena on muuttaa Suurpellon eteläosassa oleva toteutumattomaksi jäänyt toimistorakennusten korttelialue tiiviiksi asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Kortteliin osoitetaan myös tilat pienelle kivijalkapäiväkodille. Nykyinen asemakaava on ollut voimassa yli kymmenen vuotta, eikä alue ole rakentunut.
Hyväksyttiin esityksen mukaan.