Tässä raportti viime maanantain kokouksesta. Vielä hetken raportoinnissa on vaaliviivettä. Samasta syystä raportti on myös varsin napakka. Esityslista avattuna löytyy täältä.
– Varavaltuutetun ja teknisen lautakunnan jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali (Kv-asia)
Vihreiden paikka. Teemme valinnan ennen valtuuston kokousta.
– Teknisen lautakunnan, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston ja Kestävä Espoo -kehitysohjelman ohjausryhmän jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali (Kv-asia)
Kokoomuksen paikka. Tähänkin tulee nimi valtuustossa.
– Valtuustokysymys asiakasmaksujen perinnästä ja ulosotosta sekä valtuustoaloite asiakasmaksujen perinnän toteuttamisesta kestävän kehityksen mukaisesti (Kv-asia) (Pöydälle 28.1.2019)
Johanna Värmälä (sd) ja 29 muuta allekirjoittajaa ovat jättäneet 16.10.2017 valtuustokysymyksen asiakasmaksujen perinnästä ja ulosotosta. Mikki Kauste (vihr), Tiina Ahlfors (vas) ja 39 muuta allekirjoittajaa ovat tehneet aloitteen asiakasmaksujen perinnän toteuttamisesta kestävän kehityksen mukaisesti. Nämä päätettiin käsitellä yhtä aikaa.
Hyväksyttiin vastaus esityksen mukaan.
– Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanojen muuttaminen vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleihin
Vielä muutamia vaihdoksia, jotka hyväksyttin esityksen mukaan.
– Valtuustoaloite kaupungin edustus-, virka- ja ekskursiomatkojen lentomatkojen CO2 -päästöjen kompensoinnista (Kv-asia)
Henna Partasen (vihr) ja 25 muun valtuutetun 21.1.2019 allekirjoittama aloite, jossa esitetään että Espoon kaupunki alkaisi osana edustus-, virka- ja ekskursiomatkojen matkakuluja kompensoida työntekijöiden ja luottamushenkilöiden lentomatkojen C02 -päästöt.
Vastauksessa kuvataan kattavasti eri kompensointivaihtoehtoja, mutta jätetään johtopäätökset tekemättä sen suhteen, onko tarkoitus ryhtyä kompensoimaan päästöjä vai ei.
Esitin vastaukseen seuraavaa lisäystä:
”Kaupunginhallitus kehottaa käynnistämään vastauksen pohjalta valmistelun Espoolle parhaiten soveltuvan menetelmän valinnasta kaupungin lentomatkojen CO2-päästöjen kompensoimiseksi.”
Esitys hävisi äänin 9-4, 2 tyhjää. Tässä yhteydessä käytiin jälleen kerran turhauttava keskustelu siitä, voiko aloitteilla vaikuttaa. Mielestäni esitykseni oli linjassa sen kanssa, että asioista päätetään valmistelun kautta. Ennen kaikkea olisin odottanut virkavalmistelulta selkeää linjausta siitä, miten aikovat asiassa edetä. Kestävän kehityksen edelläkävijöitä kun halutaan olla.
– Tynnyripuiston yhteisväestönsuojan rakentamisen aloittaminen
Kyse on aiemmin hyväksytystä hankkeesta, jossa toteutusmalli on muuttunut. Hyväksyttiin esityksen mukaan.
– Länsikorkee asemakaavan muutoksen, alue 210900, määrääminen osittain voimaan
Päätettiin esityksen mukaan. Kun kaavasta on valitettu, määärttiin Metsolan päiväkodin osa voimaan, jotta hanke ei valituksen takia viivästy.
– Lausunnon antaminen Vantaan kaupungille Vantaan yleiskaava 2020 -luonnoksesta
Muilta osin hyväksyttiin lausunto yksimielisesti, mutta Kehä II:sta koskevasta kohdasta äänestettiin. Vihreät vastustavat Kehä II:sta ja niinpä äänestytimme lausunnosta sitä puoltavia kohtia pois. Äänestykset hävittiin äänin 12-3. Kehä II:n tarpeellisuudesta on käynnissä selvitystyö, jonka pohjalta tehdään lopulliset päätökset.
– Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset
Saatiin seuraavat selostukset
– Työllisyysasioiden tilannekatsaus (Heidi Nihtilä)
– Yhteenveto ja raportit asukasfoorumien toiminnasta 2018 (Mari Immonen)
– Raide-Jokeri /Allianssin toimintamalli (Olli Isotalo)
– MAL-suunnitelman ajankohtaiskatsaus (Olli Isotalo)
Raide-Jokeri on tulossa seuraavaan kokoukseen päätösasiana.
– Kivenlahden metrokeskus, asemakaavan ja asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen hyväksyminen, alue 412500, 34. kaupunginosa Espoonlahti (osittain Kv-asia)
Hyväksyttiin seuraavalla puheenjohtajan muotoilemalla lisäyksellä:
”Kivenlahden metrokeskuksen asemakaavan toteutuksessa ja sen lähialueiden asemakaavoissa pitää varautua huomattavasti nyt päätettyä suurempaan liityntäpysäköintipaikkamäärään. Tekeillä on kokonaisselvitys ja -suunnitelma siitä, paljonko liityntä- ja muita pysäköintipaikkoja ja millä aikavälillä tarvitaan Kivenlahteen ja muualle metroasemien yhteyteen? Selvityksessä ja suunnitelmassa tulee paneutua myös pysäköintipaikkojen laatuun ja valmistella nämä myös kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.”
Korostimme keskustelussa, että vihreille pysäköintipaikkojen määrää tärkeämpää on niiden laatutaso. Laadun ja käytettävyyden pitää olla samaa tasoa kaikilla metroasemilla. Esitimme myös huolen siitä, syntyykö tällä kaavalla viihtyisää kaupunkirakentamista jo varsin tiiviiseen Kivenlahteen. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa vihreiden ryhmä teki paljon töitä kaavan parantamisen eteen.