Pidin tänään ensimmäisen puheenvuoroni eduskunnassa. Aiheena oli pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelma.
Arvoisa puhemies,
Ilmastokriisi ja luonnon lajikato ovat ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta aivan keskeisiä ongelmia, jotka meidän on ratkaistava. Ilmaston lämpeneminen voidaan vielä pysäyttää 1,5 asteeseen. Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen voidaan vielä pysäyttää.
Mutta toimiin on ryhdyttävä heti. Siksi olen todella tyytyväinen siihen, että hallitusneuvotteluissa vallitsi tästä yhteinen näkemys ja hallitus on tähän ohjelmassa sitoutunut.
Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka kulkee läpileikkaavana halki hallitusohjelman. Haluamme tehdä Suomesta edelläkävijän hiilineutraaliudessa, luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa sekä kiertotaloudessa.
Lähdemme nyt tekemään Suomesta maailman ensimmäistä fossiilivapaata hyvinvointiyhteiskuntaa. Määräajaksi tälle on asetettu vuosi 2035.
Hallitus tekee myös historiallisen 100 miljoonan euron panostuksen luonnonsuojeluun. Se tarkoittaa muun muassa että kansallispuistoverkostoa laajennetaan, soidensuojeluohjelmaa täydennetään, käynnistetään kansallinen ohjelma vaelluskalojen elvyttämiseksi, Itämeren suojelutoimia vahvistetaan kansallisesti ja kansainvälisesti.
Kaivoslainsäädäntö uudistetaan siten että lähtökohtana on ympäristönsuojelun tason parantaminen.
Luonto on meille elämänehto ja elinvoiman lähde, kun sitä viisaasti vaalimme. Sen voi tuhota vain kerran.
Arvoisa puhemies,
Rakentaminen ja rakennukset tuottavat yli kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ja liikenne noin viidenneksen. Toimet rakennetun ympäristön päästöjen vähentämiseksi ovat siis olennaisia hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi.
Hallitus on asettanut tavoitteeksi liikenteen päästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttamiseksi panostamme joukkoliikenteeseen ja erityisesti raideliikenteeseen. Niin olemassa olevaan rataverkon parantamiseen kuin uusiin raiteisiin.
Tarvitsemme nopeita yhteyksiä kaupunkien välillä sekä pikaratikoita kaupunkiseutujen sisällä. Espoon kaupunkirata on esimerkki hankkeesta, joka on toteutusta vaille valmis. Se kannattaakin laittaa liikkeelle viipymättä. Lisäksi vauhditetaan sähköautojen ja muiden vähäpäästöisten ajoneuvojen määrän kasvua sekä edistetään pyöräilyä ja kävelyä.
Arvoisa puhemies
Hallitusohjelma tukee kestävää kaupunkikehitystä ja asuntorakentamisen lisäämistä kasvavilla kaupunkiseuduilla. Näin pystytään vastaamaan asuntojen kasvavaan kysyntään, kohtuullistamaan asumisen hintaa ja helpottamaan työvoiman liikkuvuutta.
Asuntopolitiikassa ja kaupunkien kehittämisessä tarvitaan valtion ja kaupunkien aitoa kumppanuutta. MAL-sopimukset ovat tähän tärkeä väline: niillä edistetään kestävää kaupunkirakennetta ja toimivaa joukkoliikennettä sekä torjutaan segregaatiota. MAL-sopimuksia voidaan laajentaa nyt myös uusille kaupunkiseuduille.
Tarvitsemme monipuolista asuntorakentamista ja asuinalueiden tasapainoista kehittämistä. Erityistä tukea kohdennetaan sitä tarvitseville alueille segregaation ehkäisemiseksi muun muassa lähiöohjelman kautta.
Tärkeää on myös, että Hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi asunnottomuuden poistaminen. Se on inhimillisesti ainoa oikea tavoite. Tätä työtä tehdään tiiviisti yhdessä erityisesti suurimpien kaupunkien kanssa, jonne asunnottomuus keskittyy.
Arvoisa puhemies,
Hallitus asettaa tavoitteeksi puun käytön kaksinkertaistamisen rakentamisessa hallituskauden aikana. Puurakentamisen lisääminen on ilmastoteko. Rakentamisen hiilijalanjälkeä pienennetään nopeuttamalla Vähähiilisen rakentamisen tiekartan täytäntöönpanoa ja edistämällä kiertotaloutta rakentamisessa.
Myös rakennusten sisäilmaongelmiin tullaan puuttumaan. Hallitus jatkaa Terveet tilat 2028 -toimintaohjelmaa. Rakentamisen laatua ja valvontaa parannetaan ja vastuunjakoa selkiytetään. Lisäksi selvitetään, millaista apua homeloukkuun jääneet tarvitsevat.
Arvoisa puhemies,
Tällä ohjelmalla rakennetaan Suomea, joka tekee kunnianhimoista ilmastopolitiikkaan, suojelee ainutlaatuista luontoamme, panostaa koulutukseen, edistää tasa-arvoa ja torjuu köyhyyttä.
Tämä on tulevaisuuteen katsova kestävän kehityksen ohjelma, joka haastaa meitä rakentamaan parempaa Suomea jokaiselle ja joka päivä.