Arvoisa puhemies,
Hallitus on joutunut tällä kaudella tekemään kriisibudjetin toisensa perään. Tämän hallituksen viimeistä budjettia leimaa Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi sekä varautuminen ukrainalaisten auttamiseen.
Tällä hallituksen talousarvioesityksellä
- vastaamme Ukrainan sodasta ja inflaatiosta johtuviin vaikutuksiin,
- vahvistamme turvallisuutta, huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta
- sekä jatkamme satsauksia tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja vihreään siirtymään.
On selvää, että kriisin keskellä meidän on pystyttävä vastaamaan kansalaisten akuuttiin hätään. Siksi hallitus päätti pikavauhdilla keinoista, joilla loivennamme energiakriisin ja elinkustannusten nousun vaikutuksia erityisesti pienituloisille ja lapsiperheille.
Tärkein keino sähkön hinnan voimakkaan nousun kompensoimiseen ihmisille on arvonlisäverokannan alentaminen 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta. Tämän lisäksi valmistellaan erillinen sähkövähennys ja määräaikainen sähkötuki.
Vihreät korostivat neuvotteluissa, että avustustoimien tulisi kohdistua mahdollisimman tarkasti niitä eniten tarvitseville. Vaikka systeemimme ei tähän kaikilta osin taipunut, nähdäkseni kokonaisuus vastaa tarpeisiin kohtuullisen hyvin.
Samalla kun vastaamme akuuttiin hätään, meidän on ponnisteltava irti fossiilisista polttoaineista vauhdittamalla päästöttömän energian investointeja sekä satsaamalla energian säästöön ja energiatehokkuuteen. Kansalaisten energiaremontteja ja investointeja helpottamaan valmistellaan energiaomavaraisuuslaina, jota vihreät ovat pitäneet esillä.
Ilmastokriisiä torjuva ja luontoa vahvistava talous mahdollistaa kestävää kasvua ja luo hyvinvointia. Luontokatoa, ilmastokriisiä ja luonnonvarojen ylikulutusta on ratkottava entistäkin systemaattisemmin yhtenä kokonaisuutena. Se edellyttää siirtymistä viipymättä kiertotalouspohjaisiin ratkaisuihin neitseellisten luonnonvarojen ylikulutuksen sijaan.
Eikä liikaa voi korostaa, että satsaukset puhtaaseen teknologiaan ja hiilineutraalisuuteen ovat myös suomalaisen talouden etu. Elinkeinoelämän viesti on selvä: Suomen tulee kiihdyttää vihreää siirtymää, ei kääntää kelkkaa.
Tässä maailman ajassa energiaomavaraisuuden kasvattaminen lisää myös maamme vakautta ja turvallisuutta.
Arvoisa puhemies,
Koronakriisi jätti jälkeensä hyvinvointi- ja oppimisvelkaa, joka on kurottava umpeen. Siksi meidän on pidettävä huoli kaupunkien ja kuntien elinvoimasta ja kyvystä tarjota laadukasta varhaiskasvatusta ja koulutusta sekä hyvinvointia lisääviä kulttuuripalveluita.
Hoitoalan kriisi on ratkaistava, jotta meillä riittää hoitohenkilökuntaa jatkossakin.
Pääkaupunkiseudulla meillä on käsissämme myös varhaiskasvatuksen kriisi, kun päiväkodeista puuttuu henkilökuntaa ja vaihtuvuus on suurta. Myös kouluissa on resurssipulaa, joka näkyy liian vähänä henkilökuntana ja puuttuvina oppikirjoina.
Naisvaltaisten julkisen sektorin palkkaukseen ja työoloihin on löydettävä yhdessä kestäviä ratkaisuja. Kysymys on rahasta, mutta myös sen kohdentamisesta. Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, jotta taloutta voidaan kohentaa ilman leikkauksia ihmisille tärkeistä palveluista:
- toimia työllisyyden parantamiseksi
- työperäistä maahanmuuttoa
- sekä sosiaaliturvan uudistamiseksi niin, että työ on aina kannattavaa.
Tuemme myös Ukrainaa ja ukrainalaisia. Ukrainalle annetaan humanitaarista apua 30 miljoonalla eurolla ja sotaa pakenevien ukrainalaisten koulutuksen tueksi varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen kohdistetaan rahoitusta. Yhteistyö erityisesti suurten kaupunkien ja valtion välillä on välttämätöntä, jotta ukrainalaisten sotapakolaisten asuminen, työllistyminen sekä lasten päiväkoti- ja koulupaikat saadaan järjestettyä.
Arvoisa puhemies,
lopuksi muutama sana joukkoliikenteestä:
on todella tärkeää, että hallitus jatkaa koronan kurittaman joukkoliikenteen tukemista. Keinona on henkilöliikenteen kuljetusten arvonlisäveron poistaminen alkuvuoden ajaksi. Suora tuki joukkoliikenteelle olisi ollut toivotumpi keino, nyt pitää varmistaa, että tämä ALV:n alennus pystytään toimeenpanemaan tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arvonlisäveron määräaikaisella poistolla on tarkoitus vähentää painetta korottaa lipunhintoja tai karsia palveluista ja tukea näin joukkoliikenteen käyttäjiä.
Joukkoliikenteen tuki ylläpitää joukkoliikenteen houkuttelevuutta yli vaikeiden korona-aikojen ja ohjaa ihmisiä kestävämpään liikkumiseen.