Tässä raporttia keskiviikon kokouksesta.

Infoasiat:

Lommila

Infossa saimme tilannekatsauksen Lommilan kauppakeskuksen kaavasta. Ympäristöasiat korostuivat esittelyssä, pyöräilyn ja kävelyn edistäminen, Glomsinjoen tilan parantaminen, hulevedet, puistot, pikaratikka, jätteidenlajittelu ja energiatehokkuus.

Lommilasta pyritään luomaan mielikuva eri rakennusten sarjasta, tavoitteena on ihmisen mittakaavainen lähiympäristö. Sisätiloissa on kolme esteetöntä läpikulkua. Aulojen yhteydessä kaksi kierrätys- ja pullonpalautuspistettä.

Glomsinjoen ympäristö on tarkoitus kunnostaa puistoksi virkistysreitteineen. Glomisnjoen ja vesistön tilan vakuutetaan säilyvän ennallaan ja mm. kalakannan elvyttämistoimenpiteet mahdollistetaan.

Toteuttamisedellytyksistä saimme kuulla jälleen kerran, että kannattavuuden edellytyksenä on riittävän vahvojen ankkuritoimijoiden vetovoima (= Prisma ja Citymarket). Asemanseudun kaupallisten palveluiden kehittämisen vakuutettiin jatkuvan edelleen. Kauppakeskus synnyttää valmistuttuaan noin 1000 uutta palvelualan työpaikkaa.

Onhan se hyvä, että kaavaa parannetaan, vaikkei se kokonaisuutta muuksi muutakaan. Kaava tullee lautakuntaan tulevan vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Hankkeen edustajan mukaan kauppakeskus rakennetaan heti kun se on mahdollista.

Ilmastostrategian toimenpideohjelman lausunto on seuraavan kokouksen listalla. Nyt ollaan ottamassa tärkeitä askelia siihen suuntaan, että ilmastonmuutoksen torjuntatoimet integroidaan vihdoin osaksi kaupungin strategiaprosessia niin, että johtokin sitoutuu. Vihreät ovat ajaneet tätä vuosien ajan. Hienoa, että sitkeä työ alkaa vihdoin kantaa hedelmää!

Lista-asiat:

– Kaavoituksen työohjelma 2012

Käytiin pitkä keskustelu siitä, miten työohjelman hankkeet ovat edenneet. Tämä jäi pöydälle, muokataan keskustelun pohjalta.

– Högnäs, asemakaavaehdotuksen hyväksyminen uudelleen nähtäville (pöydälle 2.11.2011)

Tehtiin muutamia muutoksia asukaspalautteen perusteella. Esityksessä kaavaa oli kevennetty pohjoisosasta lausuntojen perusteella, jotta kasvavan asukasmäärän kuormitus Natura-alueeseen ei kasvaisi liiaksi. Asukaspalautteen pohjalta kuitenkin nostettiin pohjoisosan rakennusoikeudet nähtävillä olleen kaavan mukaisiksi. Lisäksi Paciuksenkatua siirrettiin sen verran itään, ettei tie  leikkaa osuutta tonteista.

Kaavavalmistelussa on nähdäkseni huomioitu hyvin Naturaselvityksen toimenpiteet. Kaava meni nyt siis uudelleen nähtäville.

– Vallikallio III, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (pöydälle 2.11.2011)

Tämä meni nähtäville.

– Lintukorpi II, asemakaavan muutoksen hyväksyminen

Hanketta pidettiin hyvänä ja kannatettavana. Hyväksyttiin yksimielisesti. Tähän on siis tulossa ryhmärakentamisena toteutettava yhteisöllinen kerrostalo. Onnea ja menestystä hankkeen toteuttajille!

– Kaupunkisuunnittelulautakunnan seurantaraportti 10/2011 (osittan Kh-asia)

Hyväksyttiin esityksen mukaan.