Syyskauden ensimmäisen valtuuston lista oli lyhyt ja listalla oli lähinnä valtuustokysymyksiä. Puhetta riitti silti yli viisi tuntia, taitaa vaalikuume jo nousta.

Tapiolan keskusaltaan jäädyttäminen luistinradaksi

Kokous alkoi kiivaalla keskustelulla Tapiolan keskusaltaan jäädyttämisestä talvisin luisteluradaksi. Asiasta päätettiin viime syksyn budjettineuvotteluissa, mutta kustannusarvio on noussut silloin päätetystä noin miljoonalla.

Vihreiden ryhmästä Mari Nevalainen esitti perusteltuja huolia siitä, viivästyttääkö Keskusaltaan jää Tapion kentän kunnostamista, miten käy Keskusaltaan kesällä, kun pintaa edelleen madalletaan ja sinne joudutaan pumppaamaan vesijohtovettä. Ja miten joka kevät ja syksy siirrettävät jäähdytyslaitteet saadaan sovitettua arvokkaaseen kulttuurimaisemaan.

Pöydällepanoesitys hävisi selvin numeroin ja hankesuunnitelma hyväksyttiin toivomusten kera yksimielisesti. Tarkoitus on, että luistelemaan päästäisiin jo tulevana talvena.

Parhaimmillaan hanke elävöittää Tapiolaa ja tuo lapsiperheille mukavan tavan viettää talviaikaa ulkona. Toivottavasti kustannukset saadaan pidettyä kurissa ja Keskusaltaan vesitaloudesta pystytään huolehtimaan myös kesäaikaan.


Espoo Cateringin tarjoaman ruoan laadun parantaminen

Vihreiden Mari Nevalainen kysyi valtuustokysymyksessään, miten Espoo Catering ottaa huomioon valmistamansa ja tarjoamansa ruoan ravitsemuksellisen laadun ja sosiaali- ja terveysministeriön suositukset.

Kannatin Marin toivomusta, että Espoo Catering alkaa kilpailutuksessaan vaatia tiukkoja laatukriteerejä mm. rasvan, suolan ja kuidun määrästä sekä rasvan laadusta ehdottomana vaatimuksena. Toivomus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tämä on hyvä esimerkki, miten kaupunki voi vastuullisena toimijana vaikuttaa siihen, minkälaisia tuotteita markkinoille tulee. Kun kaupunki noin 10 vuotta sitten siirtyi luomumaidon käyttöön, Valio suurensi pakkauskokoa. Varmasti leipomot rupeavat tarjoamaan kriteerit täyttävää vähäsuolaisempaa leipää, kun Espoo Catering sitä vaatii.

Espoo korostaa olevansa edelläkävijä, ollaan sitä myös terveellisen ruoan osalta.


Terveyskeskusten lääkäripulasta

Terveyskeskusten tilanteesta on keskusteltu miltei jokaisessa valtuustossa. Nyt keskustelun herätti Jukka Karhulan (vas.) valtuustokysymys Espoon terveysasemien rekrytoinnista.

Käytin puheenvuoron, jossa nostin esiin kolme keinoa, joilla Espoo voi itse parantaa terveyskeskusten tilannetta. Monia asioita onkin jo tehty ja vihreitä sosiaali- ja terveyslautakunnassa edustava Pinja Nieminen on kirjoittanut niistä mm. Espoon Vihreiden blogissa.

1. Tarvitaan tukea henkilöstöjohtaminen ja perehdytyttämiseen.

Espoossa on terveyskeskuksia, joissa lääkärivirat ovat täynnä. Rekrytointiin ja perehdyttämiseen käytetään aikaa ja prosesseja on kehitetty. Hyvä vastaanotto -hankkeella jonoja on saatu lyhennettyä.

Sitten on terveyskeskuksia, joissa ei ole puututtu työntekijöiden ylikuormittumiseen, ei ole parannettu prosesseja. Näissä terveyskeskuksissa on jatkuva pula lääkäreistä ja jonot kasvavat. Pahimmillaan huonosti johdetut ja toimivat terveyskeskukset kuormittavat hyvin toimivia kun asukkaat siirtyvät käyttämään niitä.

2. Sosiaalityöntekijät terveyskeskuksiin

Monien moniongelmaisten potilaiden kohdalla sosiaalipuolen asiat muodostavat ison kokonaisuuden. Lääkärien aika kuluu sosiaalietuuksien selvittämiseen. Asiantunteva sosiaalityöntekijä tekisi sen hetkessä ja hoitotuloskin voisi parantua.

Espoon keskuksesta voisi aloittaa, se on jäänyt kehittämishankkeiden ulkopuolelle resurssien vähäisyyden takia. Leppävaara ja Espoonlahti ovat pystyneet kehittämään toimintaansa.

3. Terveyskeskustyö houkuttelevaksi

Terveydenedistämistyö jää usein tekemättä muiden töiden paineessa. Tämä vähentää työn mielekkyyttä, onko peräti syy kokeneiden lääkäreiden katoon? Perusterveydenhuollon lääkäreistä suuri osa on nuoria euro- ja erikoistuvia lääkäreitä (Leppävaarassa 70%). On selvää, etteivät he voi olla yhtä tehokkaita kuin kokeneet lääkärit. Haasteena on, miten rekrytoidaan ja sitoutetaan kokeneet lääkärit ja samalla ylläpidetään vetovoima nuorten lääkäreiden suuntaan.

Jotta terveyskeskuksista saadaan houkuttelevia, tarvitaan kulttuurin muutos. Leppävaarassa on onnistuttu ja myös Karkkilan terveyskeskus kiinnostaa lääkäreitä. Mitkä asiat tekevät näistä onnistuneita? Otetaan ne käyttöön muuallakin.