Histan rakentamisella ei ole kiire

Valtuusto päätti tänään Histan kaavasta. Valtuustosopimuksen mukaan kaava oli määrä tuoda valtuustoon tämän vuoden aikana, joten olen ollut lautakunnassa sorvaamassa hyväksyttävissä olevaa kompromissia. Emme kuitenkaan Vihreinä voineet valtuustossa olla hyväksymässä...

Miten käy Suomenojan lintukosteikon?

Kaupunginhallitus jätti eilen pöydälle Finnoon alueen kehittämisen lähtökohdat ja siihen liittyvän aiesopimuksen tekemisen Fortumin kanssa. Esityslistatekstissä ei mainita sanaakaan kansainvälisesti arvokkaasta lintukosteikosta lukuun ottamatta valtuuston päätöstä,...

Kaupungin suhde luontoon

(Kolumni, Vihreä Lanka 27.11.2009) Espoon valtuusto käsitteli 16. marraskuuta 18-kerroksisen kylpylähotellin sijoittamista Westendin uimarannan kupeeseen Länsiväylän varrelle. Vihreät vastustavat hanketta, koska pitävät rakennusta liian massiivisena kyseiseen...

Neljän vuoden kaavoitusohjelma ja lautakuntasopimus

Teimme tänään kaupunkisuunnittelulautakunnassa tärkeitä linjauspäätöksiä hyväksymällä lautakuntasopimuksen ja  Espoon kaavoitusohjelman 2010-2013. Kaavoitusohjelma menee vielä kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Lautakuntasopimus on kuusisivuinen paperi, jossa on...