mennessä Tiina Elo | 6.02.2012 | Blogi
Tässä viime viikon kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksen raportti, vielä vähän vaaliviiveellä. – Matinkylä, Olari, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi ja asemakaavaksi, Piispanportti (Matinkylän metrokeskus)(pöydälle 2.11.2011 ja...
mennessä Tiina Elo | 30.01.2012 | Blogi
Presidentinvaalit työllistävät nyt kovasti, joten tässä ensi keskiviikon lautakunnan lista hieman pelkistetympänä kuin yleensä. – Matinkylä, Olari, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi ja asemakaavaksi, Piispanportti (Matinkylän...
mennessä Tiina Elo | 18.01.2012 | Blogi
tässä lyhyt raportti eilisestä kokouksesta. Infossa keskusteltiin pitkään Matinkylästä. Lautakunnan palautuspäätöksen jälkeen suunnitelmia on edelleen jalostettu. Simuloinnein meille osoitettiin, että bussiliikenne tulee toimimaan Piispansillan kautta, vaikkei ramppia...
mennessä Tiina Elo | 30.12.2011 | Blogi
Loppuvuoden kiireissä ja työpaineissa jäi 7.12. lautakunnan esityslistan ja raportin kirjoittaminen tänne blogiin. Tässä nyt raportti näin jälkijunassa. Illan eniten keskusteluttanut aihe oli Matinkylän metroaseman kaava, joka jäi viimeksi pöydälle. Asia ei ehtinyt...
mennessä Tiina Elo | 27.11.2011 | Blogi
En työesteen takia pääse seuraavaan kokoukseen, vaan Vihreitä edustaa varajäseneni Rainer Lahti. Koska listalla on paljon painavaa asiaa, niin tässä lyhyet kommentit: – Matinkylän metrokeskus, ehdotus kaupunginhallitukselle (pöydälle 2.11.2011) Nyt on siis...