mennessä Tiina Elo | 9.02.2019 | Blogi, Etusivu
Kokouksen merkittävin asia on Raide-Jokerin kustannusten nousun hyväksyminen ja hankkeen jatkamisesta päättäminen. Lopullisen päätöksen tekee toki valtuusto. Pidän Raide-Jokeria Espoon joukkoliikenteen kehittämisen ja liikenteen ilmastopäästöjen rajoittamisen kannalta...
mennessä Tiina Elo | 5.12.2017 | Blogi, Etusivu
Maanantain kokouksessa puolustimme keskuspuistoa ja edistimme joukkoliikennettä. Ja Raide-Jokerin mahdollistava Lahdenpohjan kaava lähetettiin valtuustoon selvin numeroin. Kaupungintalo jäi kahdeksi viikoksi pöydälle, jotta ryhmät ehtivät käsitellä asiaa. Alla...
mennessä Tiina Elo | 2.12.2017 | Blogi, Etusivu
Maanantaina kaupunginhallituksen toiseksi viimeinen kokous, jossa isoimpana asiana kaupungintalon kohtalo. Asiasta on väännetty vuosikausia ja moni on ehtinyt matkan varrella turhautua päätöksenteon hitauteen. Työ ei kuitenkaan ole mennyt hukkaan, nyt on vihdoin...
mennessä Tiina Elo | 30.03.2017 | Blogi, Etusivu
Kirjoitimme Helsingin Elina Moision kanssa yhdessä siitä, miten pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyötä on tiivistettävä. Kaupungeillamme on yhteisiä vahvuuksia ja painimme monien samojen ongelmien kanssa. Luonto ylittää kaupunkiemme rajat, samoin koulujen ja...
mennessä Tiina Elo | 26.12.2016 | Blogi, Etusivu
Kuntapolitiikassa päätöksentekoprosessit ovat usein pitkiä ja harvoin kukaan voi yksin ottaa kunniaa päätöksistä. Listasin tähän vuosiraporttiin 12+12 asiaa, joihin olen kuluneen vuoden aikana vaikuttanut kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana ja tila- ja...