mennessä Tiina Elo | 14.08.2014 | Blogi, Etusivu
Tila- ja asuntojaoston syyskauden ensimmäinen kokous on ensi maanantaina. Tässä lista-asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Päätettäviä asioita on tällä kertaa vähän, mutta keskusteltavaa varmasti riittää. Saamme selostuksen siirtokelpoisten...
mennessä Tiina Elo | 9.06.2014 | Blogi, Etusivu
Tänään vihdoin käsiteltiin muutaman pöytäämisen jälkeen Hanna Kiljusen (kok.) valtuustokysymys koulujen ja päiväkotien väistötilatarpeista ja sisäilmaongelmien ennaltaehkäisystä. Kerroin puheenvuorossani, mitä asian eteen on tila- ja asuntojaostossa tehty. Arvoisa...
mennessä Tiina Elo | 3.06.2014 | Blogi, Etusivu
Eilen kaupunginhallituksessa lista oli lyhyt, mutta käsittelyssä oli myös muita asioita. Alla asiat, joihin tuli muutoksia tai käytiin enemmän keskustelua. Lista avattuna löytyy täältä. Kokouksen aluksi kuultiin kansainvälisten asioiden koordinaattori Glen Gassenin...
mennessä Tiina Elo | 19.05.2014 | Blogi, Etusivu
Valtuustossa tänään keskustelu arviointikertomuksesta jäi tilintarkastusmuistutuksen jalkoihin. Käytin kuitenkin puheenvuoron tila-asioista, koska tarkastuslautakunta oli niihin ansiokkaasti puuttunut ja itsekin olin lautakunnan kuultavana tila- ja asuntojaoston...
mennessä Tiina Elo | 22.03.2014 | Blogi, Etusivu
Maanantaina tila- ja asuntojaostossa taas paljon asiaa. Asunto-ohjelma saadaan vihdoin eteenpäin ja koulujen ja päiväkotien yleiset väistötilaperiaatteet hyväksyttyä. Listalta löytyy myös perusteellinen vastaus koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmia koskevaan...