mennessä Tiina Elo | 23.08.2014 | Blogi, Etusivu
Kaupunginhallituksen kokous taas maanantaina. Isoimpana asiana talousarvion kehys. Luottamushenkilöt pääsivät ensimmäistä kertaa neuvottelemaan kehyksestä, mikä on meidän Vihreiden ansiota! Viime kaudella nostin valtuustoryhmän pj:nä asiaa esiin ja nyt kun meidän Inka...
mennessä Tiina Elo | 4.12.2013 | Blogi
Tänään valtuusto päätti ensi vuoden talousarviosta. Ensimmäinen keskustelu käytin jo 18.11. kun päätettiin veroprosentista. Tänään puheenvuoroissa keskityttiin enemmän budjetin yksityiskohtiin. Koska koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat olleet vahvasti...
mennessä Tiina Elo | 18.11.2013 | Blogi
(Julkaisin tämän nyt riskillä ennen kuin päätös on tehty. Puheenvuoroja jäljellä kolme, eikä kukaan ole tehnyt muutosesitystä.) Valtuusto päättää tänään veroprosentista, josta sovittiin osana budjettineuvotteluja. Budjettineuvottelujen tulos kokonaisuudessaan löytyy...
mennessä Tiina Elo | 28.10.2013 | Blogi
Ennakkoon pitkäksi uumoiltu kokous typistyikin puoleentoista tuntiin. Syynä se, että Tapiolan koulun väistötiloja koskeva evästyskeskustelu käytiin jo aamuneuvottelujen yhteydessä ja paljon keskustelua herättänyt Kalajärvenkallioiden kaava vedettiin listalta...
mennessä Tiina Elo | 25.10.2013 | Blogi
Tässä ensi maanantain kaupunginhallituksen lista avattuna. Lista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Talousarvio ja veroprosentit jäävät pöydälle odottamaan ryhmien välisiä neuvotteluja. – Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014...