mennessä Tiina Elo | 15.10.2018 | Blogi, Etusivu
Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n uusin ilmastoraportti asettaa päättäjät kaikkialla maailmassa yksinkertaisen valinnan eteen: joko alamme toteuttaa nopeita päästövähennyksiä tai kannamme vastuun katastrofeista, jotka voimistuva ilmastonmuutos tuo mukanaan....
mennessä Tiina Elo | 28.02.2013 | Blogi
Länsiväylä selvitti Espoossa tehtyjen aloitteiden määrän viime kaudella. Koko nelivuotiskautena aloitteita tehtiin 67 (jutussa 68, mutta minulle oli kirjattu yksi liikaa). Yllättäen olin eniten aloitteita tehnyt valtuutettu kuudella aloitteella (jutussa siis...
mennessä Tiina Elo | 11.06.2012 | Blogi
Valtuusto hyväksyi tänään selkeällä enemmistöllä Länsimetron jatkon hankesuunnitelman. Kannatimme suunnitelman hyväksymistä, koska kannatamme länsimetron pikaista jatkamista Kivenlahteen saakka. On tärkeää, että Matinkylä toimii mahdollisimman lyhyen aikaa läntisen...
mennessä Tiina Elo | 15.11.2010 | Blogi
Espoon uuden liikepalvelujohtajan valinta on ollut uudelle valtuutetulle raskas politiikan oppitunti. Vihreässä ryhmässä on oltu kahta mieltä valinnan perusteista. Osa on voimakkaasti vastustanut poliittisia virkanimityksiä, enemmistö (minä mukaan lukien) on ollut...
mennessä Tiina Elo | 15.11.2010 | Tiedotteita
(Espoon Vihreät tiedote 15.11.2010)Espoon Vihreiden valtuustoryhmä julkaisi tänään valtuutettujen sidonnaisuustiedot verkkosivuillaan. Luottamushenkilöiden on avoimuuden ja luottamuksen nimissä tärkeää kertoa sidoksistaan ja erityisesti niiden jotka päättävät...