mennessä Tiina Elo | 7.10.2020 | Blogi, Etusivu
Vuoden 2021 talousarvion käsittely eduskunnan täysistunnoissa alkoi tänään. Puhuin lähetekeskustelussa näin: Arvoisa puhemies, Ensi vuoden talousarvio on jouduttu tekemään koronakriisin ehdoilla. Joudumme edelleen varautumaan koronakriisin hoitoon ja se johtaa...
mennessä Tiina Elo | 7.10.2020 | Blogi, Etusivu
Kaivoslaki NYT -kansalaisaloite tuli eduskunnan käsittelyyn viime syksynä. Aloitteen takana on useita kaivoksia vastustavia kansanliikkeitä ja kansalaisia, ja se on varsin perusteellisesti valmisteltu. Allekirjoituksia oli liki 60 000. Talousvaliokunta...
mennessä Tiina Elo | 30.09.2020 | Blogi, Etusivu
Arvoisa puhemies, Koronapandemia on valtava maailmanlaajuinen kriisi, joka on koetellut ihmisten hyvinvointia ja jaksamista sekä maailman jokaisen valtion taloutta ja päätöksentekoa ennennäkemättömällä tavalla. Tähän kriisiin ja ihmisten hätään olemme joutuneet...
mennessä Tiina Elo | 9.09.2020 | Blogi, Etusivu
Koronapandemian myötä Suomi, Eurooppa ja koko maailma on kriisissä. Koska pandemia ylittää valtioiden rajat, on tärkeää, että myös ratkaisuja siitä selviämiseen etsitään yhdessä. Eläimestä ihmiseen siirtyneen viruksen taustalla on ihmislajin kestämätön suhde...
mennessä Tiina Elo | 24.08.2020 | Blogi, Etusivu
Julkaistu Vuokranantaja-lehdessä 20.8.2020 Meillä on takana todella poikkeuksellinen kevät. Koronavirus levisi nopeasti ympäri maailman ja vaikutti pysäyttävällä tavalla arkeemme. Se pakotti meidät eristäytymään koteihimme ja välttämään fyysisiä kontakteja. Koronan...
mennessä Tiina Elo | 24.08.2020 | Blogi, Etusivu, Mielipidekirjoituksia
(Julkaistu Länsiväylässä 22.8.2020) Joukkoliikenne kärsii koronan aiheuttamasta kurjistumiskierteestä. Kun monet tekevät etätöitä kotona, on vähemmän matkustajia ja lipputuloja. Kun tulot laskevat, koitetaan karsia menoja vähentämällä vuoroja ja lakkauttamalla...